
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy (ACRE) on Aalto-yliopiston 100 % omistama tytäryhtiö, joka ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopiston tiloja. Luomme uusia konsepteja ja yhteiskäyttöisiä tiloja myös yliopiston ulkopuolisilletoimijoille, muodostaen Otaniemestä ainutlaatuisen yhteistyökeskittymän ja maailman innostavimman kampuksen. Tarjoamme tilaa liike-elämän ja yliopistomaailman vuorovaikutukselle. Yhdessä noin 50:stä kiinteistöjen ja rakentamisen ammattilaisesta koostuvanACRE:ntiimimme kanssa teemme isoja asioita, yhdessä ja ilon kautta.
Onko sinullaintoaja paloaihmisten johtamiseen, toimitilojen vuokraukseenja asiakastyöhönosana tulevaisuuden kampuksen kehitystä?
Etsimme nyt uutta
Vuokrauksen tiiminvetäjää
määräaikaiseen tehtävään.
Tehtäväsi
Vuokrauksen tiiminvetäjänä pääasiallisena tehtävänäsi on johtaa seitsemän henkisen tiimin päivittäistä toimintaa sekä toimitilakohteiden lyhyt- ja pitkäaikaista ulosvuokrausta. Esihenkilönä vastaat tiimisi kanssa vuokrausneuvotteluista, asiakastyytyväisyyden ja -yhteistyön kehittämisestä, markkinoinnista sekä vuokraustoiminnan kehittämisestä. Toiminta-alueeseesi kuuluu taloudellinen suunnittelu, resursointi, toteuttaminen ja seuranta. Tuet aktiivisesti tiimisi menestystä, kehitystä ja yhteistyötä.
Tehtävässä vastaat ulosvuokrattujen tilojen käyttöasteesta, vuokratuotoista ja aportoinnista. Työtehtäviisi sisältyy myös tilakonsepteihin ja sisäisiin prosesseihin liittyvää kehitystyötä sekä projektien läpivientiä tiiviissä yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Tässä tehtävässä pääset osallistumaan kampuksen yritystoiminnan ja palvelutarjoaman kehittämiseen kokonaisvaltaisesti yhteistyössäeri sidosryhmienkanssa.Ulosvuokrattavat tilat käsittävät yhteensä noin60000 m2pääasiassatoimisto-, liike- jalaboratoriotiloja. Vuokralaisasiakkaitaon tällä hetkellävajaa200aina kasvuyrityksistä suuryrityksiin.Keskeisiä vuokrattavia kohteitamme ovat muun muassa startup-keskus A Grid, kauppakeskukset ABlocja A Blanc, toimisto- ja tapahtumakeskus Dipolisekä toimisto- ja koulutusrakennus Aalto-yliopisto Töölö.
Tehtävässäsi raportoit toimitusjohtajalle ja kuulut ACRE:n johtoryhmään.
Mitä toivomme sinulta?
Lisäksi meille on tärkeää, että sinulla on positiivinen asenne, hyvät vuorovaikutus- ja koordinointitaidot sekä intohimoa kehittää toimintaa ja työskentelytapoja.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme monipuolisen ja haastavan tehtävän uniikissa toimintaympäristössä osana ketterää ja dynaamistatiimiä.Lähitiimin lisäksisinua sparraa koko tiivistyöyhteisömme, joka tarjoaa tukea mm. rakentamiselle,ylläpidolle, juridiikallejataloushallinnolle.Tarjoamme kannustavantyöilmapiirin, jossa arvostetaan myös työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Lisäksi tarjoamme sinulle myös liukuvan työajan, kilpailukykyiset työsuhde-edut sekä mahdollisuuden etätyöskentelyyn. Modernija viihtyisätoimipisteemme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella keskellä Otaniemen kampusta.
Tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen perhevapaan sijaisuus elokuun 2027 loppuun. Aloitus tehtävässä on toukokuussa 2026 ja tarkempi aloituspäivä sovitaan yhdessä valitun henkilön kanssa. Kokonaispalkka työsuhteen alkaessa on 6000 - 7000 €/kk riippuen aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta.
Kiinnostuitko?
Jos haluat liittyä tiimiimme, lähetäthän hakemuskirjeesi ja ansioluettelosi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta. Haethan paikkaa mahdollisimman pian, mutta viimeistään ti 17.3.2026.
Lisätietoja tehtävästäantaaJenna Isokuortti,Headof Leasing andCustomerExperience(jenna.isokuortti(at) aalto.fi,+358 50 464 4020)pe 6.3. klo 14-15, ke 11.3. klo 14-15 ja pe 13.3. klo 14-15.Hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä lisätietoja antaaHR-päällikkö Laura Pyysalo(+35850 301 5747,laura.pyysalo(at)aalto.fi).
Haluatko tietää enemmän meistä ja toimintaympäristöstämme?
https://abloc.fi/
LinkedIn
Facebook
#kiinteistöala #vuokraus #tiiminvetäjä #esihenkilötyö #assetmanagement #realestate #leasing #leadership #rekrytointi #hiring #uusimaa
More about Aalto University:
Aalto.fi
youtube.com/user/aaltouniversity
linkedin.com/school/aalto-university/
www.facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity
To view information about Workday Accessibility, please click here.
Please see more of our Open Positions here.